Ihmisen silmät syntyvät alkionkehityksen aikana väliaivojen molemmin puolin sijaitsevista silmärakkuloista, joista kehittyvät silmämaljat. Silmämaljaa ympäröivä sidekudos erikoistuu suonikalvoksi ja kovakalvoksi, ja kovakalvon etuosa erikoistuu edelleen sarveiskalvoksi. Sarveiskalvo on silmän läpinäkyvä etuosa, joka muodostaa silmän pääasiallisen valoa taittavan elimen, vastaten noin 75 % silmän taittokyvystä. Sarveiskalvo on kahdella tavalla harvinainen elin: se on läpinäkyvä ja siinä ei ole verisuonia. Sarveiskalvon solut saavat ravintonsa kyynelnesteen ja kammio- eli silmäveden välityksellä.
Silmän toinen valoa taittava elin on mykiö, jonka taittokykyä voidaan säätää mykiötä ympäröivää sädelihasta supistamalla. Kun sädelihas supistuu, mykiön kiinnittimet höltyvät ja mykiö pyöristyy. Tällöin sarveiskalvon ja mykiön muodostaman linssijärjestelmän polttoväli lyhenee, ja lähempänä olevat kohteet muodostavat terävän kuvan verkkokalvolle. Vastaavasti, jos sädelihas rentoutuu, mykiön ripustus kiristyy ja mykiön polttoväli kasvaa, jolloin kauempana olevat kohteet muodostavat kuvan verkkokalvolle.
Silmää voidaan ajatella eräänlaisena kamerana. Tällöin kameran linssi muodostuu sarveiskalvon ja mykiön muodostamasta kaksoislinssiobjektiivista, joka muodostaa kuvan silmän filmiä tai valodetektoria vastaavalle verkkokalvolle. Keratoconuksessa kaksoislinssiobjektiivin etummainen linssi on vioittunut niin, että linssin pinta on kartiomainen ja epäsymmetrinen. Normaali sarveiskalvo on symmetrinen paraboli, joka taittaa valonsäteet mykiön kautta teräväksi kuvaksi verkkokalvolle. Keratoconuksessa sarveiskalvon muoto on muuttunut kartiomaiseksi, mistä tulee taudin nimikin: 'kerato' = sarveiskalvo, 'conus' = kartio. Keratoconus tunnetaan myös nimellä 'sarveiskalvon kartiopullistuma', joka kuvaakin hyvin sairautta kliinisestä näkökulmasta.
Potilaan näkökulmasta keratoconus tyypillisesti ilmenee heikentyneenä näön tarkkuutena, varjokuvina ja silmän valonarkuutena. Keratoconuksen alkuvaiheessa sarveiskalvon muotovirheiden aiheuttamaa näön heikentymistä voidaan kompensoida tavallisten silmälasien sylinterikorjauksella. Tällainen korjaus ei tuota täydellistä näöntarkkuutta, mutta jos keratoconus esiintyy vain lievänä ja potilas pärjää hieman heikentyneellä näöntarkkuudella, voi keratoconuksen hoidoksi riittää tavalliset silmälasit.
Kun tavalliset silmälasit eivät enää tuota riittävää näöntarkkuutta, on edessä piilolasien hankinta. Keratoconuksen hoidossa käytettävien kovien piilolasien ideana on korvata epämuodostunut sarveiskalvon etupinta kovien piilolasien symmetrisellä etupinnalla. Kovien piilolasien ja sarveiskalvon väliin jäävä tila täyttyy kyynelnesteellä, ja kokonaisuus muodostaa uuden, symmetrisesti taittavan linssin. Piilolasien käytössä on kuitenkin omat niksinsä, ja osa keratoconusta sairastavista pitää kovia piilolaseja epämukavina käyttää. Piilolasien "istuvuus" on yksilöllistä, ja sopivien piilolasien löytäminen voi edellyttää useampiakin yrityksiä. Yleensä kuitenkin koetaan näöntarkkuuden kohentuminen kovien piilolasien kanssa vaivan arvoiseksi. Nykyään on myös saatavilla erikoisvalmisteisia piilolaseja, joiden käyttömukavuutta on parannettu.
Jos keratoconus etenee niin pitkälle, että kovien piilolasienkaan kanssa ei saavuteta tyydyttävää näöntarkkuutta, joudutaan harkitsemaan sarveiskalvonsiirtoa. Tässä kirurgisessa operaatiossa potilaan sarveiskalvo korvataan elinluovutuksena saadulla terveellä sarveiskalvolla. Hyvällä onnella siirretyllä sarveiskalvolla saavutetaan normaali näkö vuosiksi eteenpäin, mutta tämän vaihtoehdon laajempaa käyttöä estää elinluovutuksena saatujen sarveiskalvojen huono saatavuus. Olisikin suotavaa, että mahdollisimman moni terve ihminen tekisi elinluovutustestamentin, jotta sarveiskalvojen saatavuus elinluovutukseen kohenisi. Uudet hoitomuodot, kuten sarveiskalvon kovetushoito, saattavat tulevaisuudessa vähentää sarveiskalvonsiirtojen tarvetta.